keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Kesä tulee ihan just!!!! :D



Aurinko paistaa, linnut laulaa, parvekkeella hellelukemat ja kämpässä sademetsä. Nämä kaikki kesän merkit olen nyt bongannut. :) Täytyy kyllä sanoa, että hyvä ilma tuo todellakin paremman mielen. Olen ollut nyt ihan tulisilla hiilillä tuon vapun kanssa. Lähden aina rilluttelemaan Helsinkiin asti tutun porukan kanssa. Olen jo käynyt ostamassa omat osuuteni piknikille ja sitten tietty skumppaa ja siideriä. Ja olen pakannut yo-lakin ja serpentiinit. Vielä pitäisi ommella opiskelijahaalareihin pari uutta merkkiä kiinni. :) Vappu on kyllä kesän aloitus ja ihan mahtava juhla. Silloin on aina niin hauskaa. Jeii! (Ja ehkä vappuna voi hieman herkutellakin)

Kävin eilen tanssitunnilla. Oli muuten aikamonen treeni. Huhhuh. Opettaja todellakin laittoi meidät koville ja hiki vaan virtasi. Yleensä tanssitunnit on aika rentoja ja harjoitellaan koreografioita, mutta eilen oli oikein kunnon hikijumpat aluksi ennenkuin alettiin sit treenaamaan lopputunnista liikkeitä. :) Tanssiminen on kyllä kivaa. Vaikka tykkään lenkkeilystä ja juoksemisesta, niin tanssitunnilla sitä voi sitten toteuttaa jotain hieman "taiteellisempaa" puolta itsestään. Ja jos opettaja ja liikkeet ovat vielä kaiken lisäksi hankalia ja vaativia, niin kyllä siinä itsetunto kohenee kun lopulta oppii jonkun vaikean liikkeen. Vaikka välillä täytyy myöntää, että tunnen oloni siellä tanssitunnilla ihan apinaksi niiden sirojen 16-vuotiaiden joukossa. :D Mutta tämä tyttöhän YRITTÄÄ ja toivottavasti KEHITTYY.

Nyt alkaa olla jo kiire töihin.

Eiliset syödyt (herkkupäivä poikaystävän läksiäisten kunniaksi)
2 munaa, omena
75g maksalaatikkoa (pari haarukallista)
3 leipää (tuorejuustolla)
100g raejuustoa
pähkinöitä kourallinen
JUUSTOHAMPURILAINEN (damn)
2x tortilla (letun sisällä salaattia, jauhelihaa, kanaa, dippiä, salsaa, tomaattia, kurkkua, paprikaa ja sipulia)
1/2l simaa
vanukas
____________________
yht. 1800kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (tanssitunti, reippailua) 400kcal = 2400kcal

1800-2400 = -600kcal vajetta

Ihan ok vaje herkkupäiväksi. Mikähän idea toi juustohampurilainen oli????? :o



Kuvien linkit
Linkki
Linkki

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Pikapäivityksenä..

Olen poikakaverini kanssa nyt viimeistä iltaa yhdessä ennen hänen muuttoaan toiselle paikkakunnalle, joten nyt nautin hänen kanssaan hyvästä ruuasta, juomasta ja läheisyydestä. :) Huomenna päivittelen sitten enemmän..

Eiliset syödyt.
1 muna, loput bran flakesit + rasvaton maito
Cafe picnicin kanacaesar-salaatti tummalla patongilla (ilman kastiketta)
Pähkinöitä
Kanafile, vihanneksia, raejuustoa
_______________________
yht. 1200kcal

Peruskulutus 2000 + liikunnat (juoksulenkki, lihaskuntoa, venyttely, reippailua) 400kcal = 2400kcal

1200-2400= -1200kcal vajetta

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Hitaasti, mutta varmasti..



Näyttää siltä, että vähähiilihydraattinen dieettini on vaikuttanut hyvin, sillä aamupaino oli tänään 66,8kg, eli tuo sama lukema kuin silloin kun en visurileikkauksen jälkeen pystynyt kolmeen päivään syömään. Eli nyt voisi sanoa ihan rehellisesti, että tuo tämänhetkinen paino on reaalipaino, eli ei minkään nälkäkuurin aikaansaannosta. Tosiaan yritän nyt pitää hiilarit mahdollisimman alhaalla. Se on tosi vaikeaa, koska olen tottunut syömään aamulla muroja ja leipää. Nyt pitää yrittää keksiä jotain muuta. Kananmuna on kyl aina hyvää. :)

Ajattelin nyt jatkaa vappuun asti tätä hiilareiden tarkkailua, mutta se pähkähullu tavoitteeni 65kg ei kyllä tule kysymykseenkään missään tapauksessa! :D Noh. Mutta en nyt oikeasti jaksa vetää herneitä nenään, sillä tämä projekti alkaa olla jo selkeästi voiton puolella ja fiilis on mitä mainioin. Vielä ihan muutama kilo, niin se on sit siinä. :)

Eilen tuli hieman herkuteltua poikaystävän kanssa, mutta silti päivän kalorit jäivät tosi pieniksi. :) Ehkä mä viimeinkin olen oppinut säännöstelemään syömisiäni ilman kiloklubin apua.

Siis eiliset syödyt
- paahtoleipä (päällä oivariini, ½ kinkkuleikkele, ½ juustosiivu)
- fetasalaattia
- 2x leipä (päällä tuorejuustoa), jogurtti
- 1 kanafilee, kasviksia, bearnaisekastike
- pähkinöitä
- vadelmarahka
________________
yht. 1000kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (juoksulenkki, lihaskuntoa ja venyttely) 300kcal = 2300kcal

1000-2300= -1300kcal vajetta




Kuvien linkit
Linkki
Linkki

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Laiskiaista laiskottaa..



Heipähei taas kaikille. Enpä eilen sitten kerennyt päivittelemään ollenkaan. Hyi minua. Eilen vaan oli aikamoinen krapula päällä ja oli töitäkin ja kaikkea. Oli nimittäin aikamoinen perjantai-ilta taas. Tuli aloitettua vappumeininki jo viikkoa aikaisemmin! :D Kieltämättä nyt hieman hävettää, koska olen ollut tällä viikolla siis kaksi kertaa ryyppäämässä. Ei ollenkaan tapaistani, mutta ainakan kaikki kissanristiäiset ja juhlat ovat aina samassa sumpussa. Noh. Tulihan nyt sitten nollattua.

Olen nyt yrittänyt pari päivää olla mahdollisimman vähillä hiilareilla. Ihmeen hyvin olen pystynyt leipää välttämään, vaikka rakastan hyviä voileipiä! :) Olen pysynyt suurimmaksi osaksi salaattilinjalla, koska kasvikset täyttää mahan helposti ja pitkäksi aikaa. Salaattiannokseni on aina massiiviset. Siihen vielä kyytipojaksi jotain vaikka kanaa, fetaa tai tonnikalaa, niin avot! Kyllä vie nälän.

Olen miettinyt paljon ihannepainoa. Ainahan sitä spekuloidaan, että kroppa yrittää pitää kiinni omasta ihannepainostaan ja pyrkii aina siihen. Nyt tämä oma jumitukseni on pistänyt miettimään, että haluaako kroppani nyt tosiaan taistella laihtumista vastaan. Onko ihannepainoni joku 69kg kun en näköjään YHTÄÄN lähesty seuraavaa tavoitettani 65kg.. Luulin pääseväni siihen ennen vappua, mutta paino on nyt killunut tuossa 66-67 välimaastossa. Yritän nyt tosiaan välttää hiilareita ja katsoa, että vaikuttaako se yhtään tuohon painoon. Haluaisin kuitenkin vielä muutaman kilon laihduttaa ennen kesää, enkä ole valmis jättämään projektia kesken ihan vaan sen takia, että paino tykkää jumittaa jossain tietyssä lukemassa. Mutta pitkältä tämä matka tuntuu kun kestää varmaan aina kolme viikkoa, että saa yhdenkin kilon pois. Huh! Toivottavasti saan painon 66kg ennen vappua. Vielä muutama sata gramma jäljellä siihen.. Katsotaan mitä käy. Ja ennen kesää pitäisi lähteä vielä neljä kiloa! :S Mahtaako onnistua?

Nyt vielä perjantain syömiset tähän (en ole laskenut juomisia)
Kanafetasalaattia raejuustolla
saattia ja grillituotteita (porsaanpihvi ja kanapihvi)
100g (pari haukkua) rullakebabista
2 pientä pizzasliceä
leipä (päällä valkosipulituorejuustoa ja kinkkuleikkele) ja jogurtti
_____________________________
yht. 1350kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (350kcal) = 2350kcal

1350-2350 = -1000 vajetta syömisistä

Ja lauantain syömiset heti perään
100g (pari haukkua) rullakebabista
2 munaa
2 omenaa, banaani
kourallinen sipsejä
kanafetasalaatti raejuustolla
1 konvehti
tonnikalasalaattia raejuustolla
_____________________________
yht. 1200kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (reippailua) 200kcal = 2200kcal

1200-2200= -1000kcal vajetta



Kuvien linkit
Linkki
Linkki

perjantai 23. huhtikuuta 2010

Ystävän provosoinnit ja pohdintaa hiilareista..



Tosiaan. Ystäväni on nyt ollut pari yötä kylässä ja hänen kanssaan on aina todella hauskaa. Hänen kanssaan on mahtava käydä juhlimassa ja heittää läppää, mutta meidän nykyiset ruokailutottumukset ovat kuin yö ja päivä. Hän syö pizzaa, nugetteja, lihapiirakoita ja hampurilaisia siinä missä minä salaattia, lihaa ja kasviksia. Eli aika ristiriitainen olohan tässä on olla emäntänä. Mikään mitä olen hänelle tarjonnut, ei ole meinannut kelvata. Noh. Piristykseksi tein hänelle eilen sitten pannukakkua. Ei olisi pitänyt tehdä, sillä itsekkin sitä maistelin, vaikka olen nyt pyrkinyt pitämään hiilarit mahdollisimman matalalla. Noh. Annos pannukakkua jäätelöllä kerran puolessa vuodessa ei varmaan tule tätä projektia kaatamaan. Mutta silti jotenkin jäi vaivaamaan se pannari.. Hmph.

Tämä ystäväni huomasi minun laihtuneen. Hän sanoi provosoiden, että eihän minussa ole enää muuta kuin luut jäljellä. Tokaisi hän vielä kaiken kukkuraksi, että minulta on kadonnut tissit. Tiedän, että tuollaiset sanat ovat vain provosointia ja ehkäpä myös kateutta, koska olen vielä ihan normaalipainon rajoissa ja tulen olemaan sitä vielä pitkään. Ei tulisi mieleenkään laihduttaa mihinkään alipainoon asti ei. Mutta inhoittaa vaan, että ystävä reagoi noin haukkumalla ja provosoimalla. Olisi kiva jos ystävä iloisesti ilmoittaisi, että näytän tosi hyvältä ja paljon paremmalta kuin se entinen syöttöporsas puoli vuotta sitten. Tisseistä mulle on turha edes puhua, sillä minulla ei ole tissejä oikeastaan ikinä ollutkaan. :D Pienet tissit on aina pienet tissit. No joo. Onko kukaan muu saanut törkeitä heittoja laihtumisesta ystäviltään?

Sitten seuraava aihe: menkat. Mulla alkoi ilmeisesti eilen nyt sitten menkat, VIIKKOA LIIAN AIKAISIN. Mistähän tämäkin voi johtua? Minulla on hormonaalinen ehkäisy, eli menkat tulevat yleensä aina kellon tarkkuudella. Mutta nyt viikon ajoissa? Olisiko kellään mitään selitystä tähän? Olen itse ainakin ihan pihalla.. Voisko johtua visurileikkauksesta? Jos kroppa on jotenkin "hälytystilassa"? Ääh. Naisen elämä on niin vaikeeta! :S

Nyt eiliset syödyt (joo meni överiksi, tunnustan)

Aamupala: leipä (valkosipulituorejuusto + kinkkuleikkele), bran flakes
Lounas: kanafetatonnikalasalaatti
Napostelut: 5 nakkia ja 1 kanapuikko ja kolme karkkia
Päivällinen: tonnikalasalaatti
Jälkiruoka: pannukakku + jäätelöä
________________________________
yht. 1500kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (pyöräily, reippailu) 200kcal = 2200kcal

1500-2200= -700kcal vajetta

Onneksi söin salaattia! :)



Kuvien linkit
Linkki
Linkki

torstai 22. huhtikuuta 2010

Kaikki ne rasvaiset herkut, jotka onnistuin välttämään.. :)



Heips kaikki. Tulin nyt tosi pikaisesti päivittämään blogin, koska ystäväni on mun luona yötä ja kohta lähden kaiken lisäksi aamuvuoroon töihin. Onneksi ilta on vapaa. :) Oltiin tämän kaverin kanssa hieman juhlimassa eilen. Tuli juotua viiniä, siideriä, pari mustikkashottia ja sitten sitä kuuluisaa kossuvissyä. Mutta omien laskelmien mukaan pysyttiin alle 10:ssä alkoholiannoksessa. Eli lasken sen vielä suht rauhalliseksi meiningiksi. Yritin tarkoituksella hillitä itseäni. :)

Mutta ennen juhlimista kävimme pizzeria raxissa. Olin ihan paniikissa kun menimme sinne. Näin jo mielikuvat itsestäni mässäilemässä pizzapaloja, lasagnea, nakkeja ja lihapullia. Mutta ONNEKSI pystyin hillitsemään itseni! Otin salaattibuffetin ja kasasin lautaseni täyteen salaattia, tomaattia, kurkkua, tonnikalaa, fetaa, raejuustoa, maissia, herneitä ymsyms. Söin tuon jättiläismäisen salaattiannoksen ja enää ei tehnytkään mieli pizzaa.. OLEN NIIN YLPEÄ ITSESTÄNI! :) Siis söin raxissa salaattia! Wau! Sellaisina hetkinä into palaa taas tähän projektiin, koska silloin tajuaa, että jokin on muuttunut. Olen todellakin muuttunut ja haluan mielummin elää ja syödä terveellisesti, enkä tunkea itseäni täyteen rasvaa ja herkkuja. Uskon siis, että terveellinen ruokavalio on tullut elämääni jäädäkseen. Tietysti joskus on varaa herkutella, mutta arkena on hyvä miettiä mitä sitä suuhun laittaa. :)

Nyt siis eiliset syödyt
Aamupala: ruisleipä (valkosipulituorejuusto + kinkkuleikkele), bran flakes + rasvaton maito
Välipala: ruisleipä (päällä samat), jogurtti
Ruoka: se raxin salaatti
Yösyöpöttely: pieni palanen kaverin pizzaa (1/2 siivu)
______________
yht 1000kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (reippailua + tannsimista yökerhossa) 400kcal = 2400kcal

1000-2400= -1400kcal vajetta

Tuossa vajeessa ei nyt ole mukana eilisiä juopotteluja, mutta ajattelin, etten niitä laskisikaan mukaan. Satunnainen juopottelu ei tätä projektia kaada, joten en jaksa jokaista drinkkiäni nyt laskea tähän mukaan. Juotu mikä juotu.



Kuvien linkit:
Linkki
Linkki

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Vainoharhaisuus ja paino..



Vieläkin turvonnut olo. Hmm. En ole nyt tosiaan uskaltanut käydä vaa´alla, koska tosiaan nyt on melkoisen turvonnut ja paisunut olo. Tiedän, että paino ei ainakaan ole laskenut tuosta viime viikon luvusta. Kroppani nyt vaan kertakaikkiaan taisi pelästyä keittokuuriani ja nyt kun olen syönyt normaalia terveellistä ruokaa, niin kroppa onkin päättänyt ehkäistä nälkäkuoleman ottamalla kaiken ilon (ja rasvan) irti ruuasta jota olen nyt syönyt. Ääh. Tämä tuntuu ikuisuusprojektilta!!! Yleensä olen aina optimistinen ja iloinen ja lasini on aina puoliksi täynnä, mutta nyt alkaa taas tämä projekti tuntua turhalta. Lueskelen muiden blogeja ja tajuan, että heillä edistyminen on paljon nopeampaa ja tuloksia tulee helpommin kuin minulla. Toki tiedän, että olen jo pudottanut 10kg painoa pois, mikä on HIENO asia, mutta silti tavoitteeseen pääseminen tuntuu vaan kaukaiselta haaveelta. Koko ajan paino jumittaa tai sitten syntyy kamala turvotus.. Ei paljoa naurata.. :( Jos maha alkaa taas toimimaan tänään, niin kokeilen vaakaa jo huomenna. Jos jumitus jatkuu edelleen, niin en ole menossa vaa´alle.. That´s it.

Onko kenelläkään muilla motivaatio-ongelmia projektinsa kanssa? Tsempataan toisiamme hei yhdessä! Laittakaa vinkkejä kommentointiboksiin! :) Olette rakkaat lukijat ennenkin saanut mut nostettua epätoivon alhosta pois, niin uskon että tälläkin kertaa.

Nyt eiliset syödyt ja toihin
Aamupala: ruispalan molemmat puolet (oivariini, kinkkuleikkele, juustosiivu), bran fakes + rasvaton maito
Lounas: coffee housessa tumma rouhesämpylä (jossa päällä myös jotain siemeniä), jossa sisällä salaattia ja vuohenjuustoa
Välipala: jogurtti, ruisleipä (valkosipulituorejuusto + kinkkuleikkele)
Iltaruoka: 5kpl kanahornetteja, nuudelia, kasviksia
___________________________
yht. 1300kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (tanssitunti + reippailua) 400kcal = 2400kcal

1300-2500= -1100kcal vajetta

Hyvä vaje. Kiitos tanssitunnin.



Linkit kuviin
Linkki
Linkki

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Opiskelun yrittämistä..



Heips kaikki. Olen yrittänyt vääntää englannin esitelmääni nyt tässä jo päivän. Olen aina luullut, että olisin ihan OK enkussa, mutta tämä AKATEEMINEN englanti onkin sitten aivan toista. Pitäisi tehdä 8min suullinen esitelmä ja tuntuu, että vaikka kuinka valmistautuisin, niin tuloksena on 8min piinallinen änkytys luokan edessä. Ääh. No onneksi on vielä yli viikko aikaa varautua pahimpaan. Onneksi olen kasannut jo kaikki mitä aion puhua paperille. Nyt sitten vaan täytyy jotenkin saada ne asiat tuosta paperista päähän ja pystyä esiintymään luontevasti. Noh. Ilmoittelen sitten miten hyvin/huonosti esitelmä meni! :D

Ajattelin nyt jo alkaa hölkkäilemään taas. Olen jo ihan tarpeeksi levännyt tämän kipeän suuni kanssa, joten liikkeelle on päästävä. En usko, että haava alkaa enää ärtyilemään, vaikka pientä jomotusta onkin vielä ilmassa. Mutta pitäähän sitä päästä tuonne ihanaan auringonpaisteeseen liikkumaan!

Jotenkin on taas hieman punkero olo. Olen nyt tosiaan syönyt kolme päivää jo suht normaalisti, kuitenkin vajeesta huolehtien, mutta olo on tosi turvonnut. Kroppa on varmaan nyt kerännyt itseensä nesteet ja muut ravinnot säästöön, kun olin kuitenkin aikamoisella nestedieetillä sen kolme-neljä päivää hammaspoiston jälkeen. Ensin dieetti ja paino laskee hurjasti ja sitten kun varovaisesti siirtyy normaaliin syömiseen, niin heti tulee turvotus. Höh ja höh. Taidampa taas pitää lomaa vaa´asta parisen päivää. Tätä se jojolaihduttaminen sitten on. Ensin ollaan nälkäkuoleman partaalla ja sitten kun saa jotain murua rinnan alle, niin paino nousee takaisin. Pitääpä nyt tarkkailla syömisiä, että turvotus laskisi mahdollisimman nopeasti pois. :)

Muuten onkin sitten ihan hyvä fiilis. Vanhempani on pian takaisin Suomessa. Ovat nyt matkustaneet viisi vuorokautta Barcelonasta kohti Suomea ja nyt ovat laivalla menossa kohti Turkua. Ihanaa, että pääsevät VIHDOIN kotiin. On niillä ollut ihan kauhea reissu. Kiitos tulivuoren. Murrr! :(

Mutta vielä eiliset syödyt tänne
Aamupala: profeel-jogurtti
Lounas: puolikas cafe picnicin kanaparilapatonki
Välipala: profeel-jogurtti
Välipala: toinen puoli cafe picnicin kanaparilapatongista
Iltaruoka: kanaa, vihanneksia ja nuudelia, 1 tumma suklaapala
_________________________
1200kcal

Peruskulutus 2000 + liikunnat (reippailut) 200kcal = 2200kcal

1200-2200= -1000kcal vajetta

Hyvä vaje, vaikka pelkäsin, että homma kosahtaa tuohon patonkiin. Mutta onneksi cafe picnicin sivuilla oli ravintotiedot noista kaikista tuotteista ja ei siinä patongissa ollut kuin yht alle 600kcal.



Kuvien linkit
Linkki
Linkki

maanantai 19. huhtikuuta 2010

Uusi viikko ja uudet kujeilut.. :)



Hei tervetuloa uusi lukija! :) Taas uusia lukijoita. Kivakiva!

Tulin nyt pikaisesti postaamaan eiliset syödyt ja jotain fiiliksiä. Eilen oltiin siskojen kanssa koko päivä ja käytiin vielä kolmannellakin siskolla kylässä. Siellä sitten tämä kolmas isosisko olikin loihtinut AIVAN MIELETÖNTÄ suklaamutakakkua meille. Otin pienehkön palasen sitä ja lusikallisen kermavaahtoa siihen päälle. AI ETTÄ! En normaalisti välitä paljoakaan mistään kakuista/leivoksista, mutta tuo löllyvä suklaanautinto vei kyllä kielen mennessään! NA-MI! :D Oli kyllä herkkua tämän viisurihammaskidutuksen jälkeen!

Sitten illalla teimmekin tortilloja ja katsoimme ensin x-factoria ja sitten Muumio-elokuvaa. Naurettiin silmät päästämme tuota elokuvaa, joka oli aikanaan NIIIIIIIN HYVÄ. :D Hehheh. Kyllä näköjään mielipide muuttuu kymmenessä vuodessa. Aikaisemmin niin pelottava muumio oli nyt pikemminkin huvittava. Mutta kova elokuva se aikanaan oli kuitenkin.. Erikoistehosteet ja kaikki. :)

Onneksi nyt pystyn jo syömään jotenkuten. Pitää vaan varoa, ettei tuonne vasemmalle poskenpuolelle mene kauheasti ruokaa, koska tekee tosi ilkeää kaiveskella ruuanmuruja sieltä tikkien joukosta pois. Hyh. Olipas kuvottava lause! :D Mutta kuitenkin. Onneksi nyt voin jo syödä suht normaalisti ja normaalia ruokaa!

Siispä eiliset syödyt tähän.
Aamupala: kaksi munaa ja kaurapuuroa (päällä pakastevadelmia ja ripaus sokeria)
Välipala: kuppikeitto ja kaksi paahtoleipäsiivua (päällä ei mitään)
Väliherkuttelu: suklaamutakakkusiivu kermavaahdolla + kourallinen suolapähkinöitä
Iltaruoka: 3 kpl tortilloja (sisällä kanaa, salaattia, tomaattia, sipulia, paprikaa, taco-dippiä ja salsaa), kourallinen pääsiäiskarkkeja
__________________
yht. 2000kcal (oho, ompa paljon!)

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (ei paljoa mitään, hieman kävelyä vaan) 100kcal = 2100kcal

2000-2100= -100kcal vajetta

Noh. Tulipa nyt sitten hommattua melkein viikon ainoa plussapäivä. Mutta ei ihan kuitenkaan. :D Ainakin aineenvaihdunta sai taas boostauksen!



Kuvien linkit:
Linkki
Linkki

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Huomenta tytsyt!



Vähänkö tekis mieli tuollaista herkkuaamupalaa. Njams. :P

Huhhuh. Olin siskoni kanssa keikalla eilen ja myöhäänhän siellä meni. Olimme vasta puoli kolmen aikaan vanhempieni kämpillä Vantaalla. Mutta kiva oli olla siskoni kanssa liikenteessä ihan selvinpäin ja jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Tänään näen toisen siskoni. Vanhemmat on valitettavasti matkalla Suomeen bussilla tällä hetkellä Ranskan kohdalla. Olisin halunnut nähdä heitäkin, mutta tulivuorituhka tuli vähän puun takaa. Mutta kiva se on nähdä siskojakin. Perhe on paras! Olen oikeasti aika riippuvainen perheestäni, vaikka olenkin jo itsenäinen aikuinen. Olen hyvin perhekeskeinen ihminen ja rakastan läheisiäni. Mutta kai se on ihan normaalia kun asuu toisella paikkakunnalla. Tulee helposti ikävä ja perheen merkitys korostuu.

Jännä juttu muuten, että vaikka olen laihtunut 10kg melko lyhyessä ajassa, niin kukaan ei ole asiasti minulle maininnut. Poikaystävä tietysti on sanonut, että näytän hoikalta ja hyvältä, mutta muut ihmiset eivät ilmeisesti ole huomanneet koko hommaa. Ärsyttää. Kymmenen kiloa on kuitenkin aika paljon ja kyllä se on jos en verran, että sen ihmisestä huomaa.. Mutta toisaalta en tee tätä muiden kuin itseni vuoksi, niin en kyllä mitään kehuskeluita kaipaakaan. :D Laihtuminen hivelee kyllä omaa itsetuntoa, koska muistan vielä elävästi sen kuinka ahdistunut olin joulun tienoilla. Ahdistuin mahamakkaroistani ja tukevuudestani. Nyt tuo ahdistus on poissa. Nyt olen positiivinen, energinen ja tyytyväisempi elämääni. Hassu juttu, että muutama kilo vaikuttaa elämänlaatuun niin paljon. :) Mites teillä muilla? Onko elämä helpompaa hoikempana?

Nyt vielä eiliset syödyt
Aamupala: kaurapuuroa + mehukeittoa + ripaus sokeria, kananmuna
Välipala: kuppikeitto
Välipala: kuppikeitto
Herkuttelu: neljä suklaakonvehtia
Iltaruoka: 2x paahtoleipäsiivu ja nuudelitomaattibasilikakeitto
+
keikalla 0,5 litraa Spriteä
_______________________
1200kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (reippailua + lyhyt pyörälenkki) 200kcal = 2200kcal

1200-2200= -1000kcal vajetta

Nyt sentään söin hieman enemmän. :)


Kuvien linkit:
Linkki
Linkki

lauantai 17. huhtikuuta 2010

Sosekeittoa siellä ja pussikeittoa täällä..



Nyt alkaa nestemäinen ruoka jo tökkimään.. Yyh. Haava ja tikit eivät kuitenkaan ole vielä siinä kunnossa, että uskaltaisi mitään näkkäriä alkaa rouskuttamaan. Voivoi. Kaikkea sitä joutuu aikuisena ihmisenä kestämään. Luulin, että nielurisaleikkaus oli paha, mutta enpä tiedä. Kyllä tää viisuripoistosärky taitaa viedä ykköspaikan ärsytysasteikolla. Noh. Oma vika jos en uskalla syödä vielä mitään kiinteätä, koska periaatteessa jo voisi. Mutta oma olo on kyllä sellainen vielä, että niin kauan kuin haava vuotaa, en viitsisi rouskutella mitään mikä voisi sitä ärsyttää. En tosiaankaan halua mitään tulehdusta tähän lisäksi. Hui kamala.

Liikunnat on nyt tosiaan jäänyt tämän typerän hammaspoiston takia väliin. Minkäänlaista ponnistusta vaativaa ei saisi nyt viikkoon tehdä, ettei haava repeä ja aukea. Siispä joudun tyytymään venyttelyyn ja rauhalliseen kävelyyn. Harmi, koska olin juuri päässyt taas lenkkeilyn makuun. Noh. Heti kun haava tuntuu hieman paremmalta, niin aloitan kevyen hölkkäilyn. Ehkäpä jo maanantaina. :)

Tänään on ollut taas todella kevyt olo, mutta vaa´alla en käynyt. Ajattelin käydä vasta tiistaina seuraavan kerran, koska olen nyt tänään lähdössä vanhempieni Vantaalle. Ainoa vaan, että vanhempani eivät ole paikan päällä, sillä he ovat jumissa tällä hetkellä Barcelonassa. Joutuvat varmasti tulemaan junalla/bussilla koko Euroopan läpi Suomeen sen pirun tulivuoren takia. Perhana! Mutta menen kuitenkin Vantaalle moikkaamaan siskojani kun olen kerran sinne suuntaan menossa. :)

Nyt kun on taas ollut tällaisella vähäkalorisella "keittodieetillä", niin on tullut kauhea himo roskaruokaan. Näin oikein unta siitä, että menin RAXiin syömään miljoona palaa rasvaista pizzaa.. :D Onneksi heräsin ja tajusin, ettei se ollut totta. Mutta pakko kai tämän syömättömyyden jälkeen on jotain herkkua syödä. Tekisi mieli tortilloja. Njam!

Taas oli tullut uusia lukijoita! Mahtavaa. :) Tervetuloa ystäväiset!

Eiliset syödyt
4kpl kuppikeittoa, 2kpl hedelmäsosetta, sokeritonta mustikkakeittoa, 2prk jogurttia, pipari, kahvi
_____________
yht. 700kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (vähän kävelyä ja pikkulenkki pyörällä) 150kcal = 2150kcal

700-2150 = -1450kcal vajetta

Tätä menoa joudun taas säästöliekille. :( Voi hittolainen. Yritin syödä eilen paljon, mutta näköjään kalorit jäivät silti aivan liian pienelle tasolle. Noh. Toivottavasti ei tule jumitusta nyt tämän takia.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Hammaskoloärsytys, mutta vaaka on taas kaveri! :)



"Kerro kerro vaakani, olenko tänään laihempi" - mantraa toistaen hyppäsin vaa´alle tänä aamuna ja kyllä vain. Vaaka on heilahtanut taas alaspäin edellisestä kerrasta. Nyt painan siis 66,8kg. Eli nyt olen virallisesti laihduttanut projektin alusta -10kg!! Aloitin siis laihduttamisen jo tammikuussa (77kg) ja blogini aloitin muutamaa viikkoa myöhemmin kun olin saanut laihduttamisen hyvään käyntiin (72kg). Kymmenen kiloa. Se on jo aika paljon tällaiselle pitkälle tyttelille. Olin kyllä melkoisen potrassa kunnossa Jouluna. Itseäni oikein suoraan sanoen vitutti makkarat mahassa ja jatkuva pömpötys. Pitkä matka on takana, mutta vielä olisi n. -5kg edessä. En ole mitään kovin tarkkaa tavoitetta laittanut itselleni, mutta haluaisin painoni tasaantuvan siihen 60-63kg tienoille. Pitää katsoa lähempänä sitten mitä mieltä olen omasta kropastani. Alle 60kg EN HALUA. Olisin ihan liian luisevan näköinen. Mutta sellainen 60-63kg olisi aika optimaalinen. Katsotaan mitä käy.

Mutta tosiaan eilen en syönytkään kuin jäätelöä, mehukeittoa ja pari vauvanruokapurkkia viisaudenhammasleikkauksen takia. Koska en eilen syönyt kunnolla, niin tänään sen huomaa olossa. Olo on tosi vetämätön ja ärsyyntynyt. Toivottavasti arpi paranee ajallaan, etten menetä järkeäni. Pari päivää tätä pakkodieettiä ja sitten takuulla alan taas syömään kiinteää ruokaa. Inhoittava särky koko ajan. Se kalvaa koko ajan, enkä pysty keskittymään mihinkään. Hyvä kuin tähän kirjoittamiseen edes. Pitää kai taas ottaa taas Ibumax.

Noh. En viitsi valittaa huonosta olostani enempää. Siispä eiliset syödyt.

Jäätelöä, mustikkamehukeittoa, 2x hedelmäsosetta
______________
yht. 1000kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (reippailua + siivousta) 250kcal = 2250kcal

1000-2250= -1250kcal vajetta

Onneksi söin sitä jäätelöä. Olisi vaje ollut vielä tuotakin suurempi.

torstai 15. huhtikuuta 2010

Jäätelöä aamupalaksi ja naama turtana..

Kyllä vain. Olin aamulla viisaudenhampaan poistossa ja nyt olo on höntti. En ole vissiin muistanut täällä blogissa asiasta mainitakaan, mutta joo.. Hammas leikattiin tuossa aamusella ja nyt olen kotona toipumassa. Ääh. Kurja olo, vaikka ei satukaan (kiitos ibumaxin). Kylmää pitää syödä, joten päätin tehdä oloni edes pikkuriikkisen paremmaksi ja kävin ostamassa valion kevyttä vaniljajäätelöä. Hyväähän tämä on. Piristää mieltä ja tuskin pystyn nyt pariin päivään mitään kiinteätä syömäänkään. Joten tuleepahan laihdutuskuurillekin hyvä sysäys mehukeitto- ja jätskikuuri. :D

Voihan se olla, että paino voi tämän viisaudenhampaanpoiston takia jopa alkaa taas junnaamaan. Avoin iso haava vaatii kropalta paljon energiaa ja kroppa taatusti haluaa pitää kaiken mahdollisen energian ja ravinnon mitä saa hyödykseen. Onko lukijoideni joukossa (JOITA MUUTEN TULI TAAS PARI LISÄÄ EILEN!) terveysalan ihmisiä, jotka osaisivat selittää tätä paremmin. Miten kroppa yleensä reagoi tällaisessa "tulehdusalttiissa" tilanteessa?

Niin. Iloinen yllätys oli taas uudet lukijat! :) Tervetuloa vaan. Kommentoikaa ihmeessä rustauksiani ja ehdottakaa jotain uusia jutunaiheita ja antakaa palautetta. Kiva että teitä lukijoita onkin jo yli kymmenen. Ei tarvitse pelkästään itselleen täällä kirjoitella.

Eilen tosiaan otin päivällä todella kevyen linjan, sillä illalla menimme työtovereiden kanssa ansaitulle illalliselle. Itse otin pippuripihvin kermaperunoilla ja kasviksilla. Annoksessa oli lisäksi vielä jotain ihanaan oranssia kastiketta (joka taatusti oli tehty kermaan ja voihin, vaikka tulista olikin). Sitten tietysti jälkiruokaa (tyhmä minä). En vaan kehdannut olla ottamatta kun muutkin otti ja koska työpaikka kustansi koko homman. Siispä suklaakakku vaniljavaahdolla. Ajattelin, että suklaakakku oli oikeutettu siksi, koska en nyt pääse takuulla herkuttelemaan koko viikonloppuna tämän hampaanpoiston takia. :) Ja tietysti ruokajuomaksi lasillinen viiniä. Täytyy kyllä sanoa, että oli todella hyvä ruoka. Olinkin ihan ähkyssä kun pääsin kotiin. Ruoka on kyllä ihanaa. Nyt varsinkin kun niin harvoin palkitsee itsensä herkuilla ja ravintolaillallisilla. :)

Nyt kuitenkin eiliset syödyt ja sitten painun takaisin potemaan.

Aamupala: 2x ruisleipä (valkosipulituorejuustoa ja kinkkuleikkele), jogurttia
Välipala: 1x ruisleipä (päällä samat), omena
Pikkupala: 1x ruisleipä (päällä samat)
Iltaruoka: pippuripihvi oranssilla kastikkeella, kermaperunoita, kasviksia, suklaakakku vaniljavaahdolla, valkoviinilasi
________________________________
yht. 1600kcal

Peruskulutus 2000 + liikunnat (intervallilenkki + venyttelyt + pyöräilyä kaupungilla + reippailua) 500kcal = 2500kcal

1600-2500= -900kcal vajetta

Hyvä vaje! :)

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Aurinkoista huomenta ja tervetuloa uusi lukija! :)

Iloiseksi yllätykseksi huomasin, että eilisen aikana minulle oli saapunut tänne uusi lukija! Tervetuloa siis. Toivottavasti blogistani olisi hyötyä omiin projekteihisi ja että tätä olisi mukava lukea. Yritän pitää kirjoitusaiheet monipuolisina, enkä viitsi aina paasata laihdutusasioista, vaan joskus kirjoittelen myös muustakin. :)

Jeps. Tänään uskaltauduin sitten vaa´alle 2½ viikon jälkeen. Ennen reissua minulla oli siis paha kahden viikon jumitus (joka kieltämättä masensi todella paljon) ja sitten se reissu päälle, joten ei ihme, ettei hyppiminen vaa´alla ole nyt oikein innostanut. Noh. Tänään oli kuitenkin sen verran kevyt olo, että uskaltauduin vaa´alle pitkästä aikaa. Ja se näytti 67,5kg! Olen TODELLA tyytyväinen lukemaan! :) Näyttää siltä, että viikko Portugalissa herkkujen ja vaalean leivän sekä viinin keskellä ei ole vaikuttanut ainakaan pahasti projektin etenemiseen. Tärkeintähän on juuri tuollaisen herkuttelun jälkeen päästä nopeasti arjen rytmiin takaisin. Eli koska olen jatkanut projektia tunnollisesti reissun jälkeen (tosin en enää laske niin tarkasti kaloreita kuten aikaisemmin) on painokin päässyt mukavasti alaspäin. Tämä siis todistaa sen, että vaikka kuinka mässyttelisi viikon ravintolassa joka ilta ja joisi viiniä joka päivä ja söisi vaaleaa leipää jnejne, niin se EI TODELLAKAAN KAADA PROJEKTIA. :)

Seuraavana välietappina pidän 65kg painoa, joka toivottavasti tulee saavutettua ennen vappua tai sitten viimeistään ennen 10.5. Eihän se ole kuin 2,5kg alaspäin tästä nykyisestä painostani. Mutta en kuitenkaan pidä nyt mitään stressiä asian suhteen. Enhän saavuttanut edellistäkään tavoitettani (68kg ennen reissua) ennen määräaikaa, eikä maailma kaatunut. :) Uskon kuitenkin tuon parin kilon lähtevän melko helposti koska olen taas aloittanut lenkkeilyn ja se tunnetusti kiihdyttää aineenvaihdunnan huippuunsa.

Mutta nyt eiliset syödyt vielä tähän loppuun.
Aamupala: jogurttia, 2x ruisleipä (valkosipulituorejuusto + kinkkuleikkele)
Lounas: 2x kanan rintafile + vihanneksia
Iltaruoka: riisiä, kanasuikaleita sekä wokvihanneksia
Väleissä: pari hedelmätoffeekarkkia, 2x kahvi
____________________________
yht. 1100kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (tanssitunti + reippailut) 400kcal = 2400kcal

1100-2400= -1300kcal vajetta

Hurja vaje taas, mutta tuli kyllä syötyä aika kevyesti. :)

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Hoikka olo ja hyvä fiilis.. :)



Itseasiassa nyt kun en ole käynyt vaa´alla melkein 2½ viikkoon, niin olo on yllättävän itsevarma. Vaatteista huomaa, että painon on oltava vähemmän kuin viimeksi kun kävin vaa´alla ja muutenkin on kevyt olo. Itselläni on ollut niin hurja viharakkaussuhde vaakaani, että itseasiassa tällainen vaa´aton pari viikkoa on tehnyt ihan hyvää. Ennen reissua oleva jumitus on ilmeisesti pelästyttänyt minua niin pahanpäiväisesti, etten uskalla enää luottaa vaakaani. :D No. Ehkä uskaltaudun hyppäämään sen selkään vielä tämän viikon loppupuolella. Ehkä.. Mites muilla menee vaakojensa kanssa? Ovatko olleet kilttejä vai tuhmia? :D

Olen nyt unohtanut vihannesten ja hedelmien tärkeyden. On vaan paljon helpompi napata vaikkapa voileipä tai jogurtti hedelmien sijaan. Puoli kiloa päivässä on kuitenkin aika paljon ja tuntuu, että sitten pitäisi olla koko ajan syömässä jotain porkkanaa tai omppua. Pitää nyt pitää huolta ja ottaa itseään niskasta kiinni, että ruokavaliossa osa on vihreää. :) Miten te saatte tuon "puoli kiloa päivässä" täyteen ilman enempiä stressejä ja tsemppausta?

Eilen kävin taas lenkillä. Samaa intervallia jatkoin kuin edellisenäkin päivänä. 3min kävelyä ja 3min juoksua, yhteensä 30min. Lenkin jälkeen tein kunnon lihaskunnot ja venyttelyt vielä kotona. Muuten huomaa iban selvästi, että olen parin viikon aikana jäykistynyt koska en ole venytellyt niin ahkerasti. Toivottavasti kroppa nopeasti taas vetreytyy. Nyt aion ottaa tavoitteeksi, että aina juoksulenkin jälkeen teen lihaskuntoa ja hyvät venyttelyt. Tulee vähän niinkuin kaikki treenit sitten suoritettua kerralla. :)

Nyt eiliset syödyt ja töihin.
Aamupala: 2x ruisleipä (valkosipuli tuorejuustoa, kinkkuleikkele), bran flakes + rasvaton maito
Päiväpala: sokoksen tonnikalasalaattiannos + ruispala (molemmat puolet ilman mitään levitettä)
Välipala: karjalan piirakka + munavoi
Iltaruoka: 2x kanan rintafile paistettuna + keitettyjä vihanneksia
_____________________________________-
yht. 1200kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (juoksulenkki + lihaskunto + reippailua) 600kcal = 2600kcal

1200-2600= -1400kcal vajetta

Hurja vaje, mutta oikeasti ei ollut edes nälkä. On tuo liikunta sitten mukavaa, kun vajekin saavutetaan paljon helpommin sen avulla. :)

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Juoksukausi avattu!!!



Voi ihanaa, mikä olo. Aurinko paistelee ja aamuinen juoksulenkki takana. :) Juokseminen on jännä juttu. Itse en ikinä ajatellut, että minusta tulisi himojuoksijaa, mutta toisimpa kävi. Opistoaikana meidän tuli käydä lenkillä ohjatusti opettajan kanssa kolme kertaa viikossa. Silloin juoksemiseen tuli hyvä rutiini, josta ei enää päässytkään pois. Tietysti juoksemiseni on suht kausiluontoista, koska periaatteenani on, etten juokse lumessa. :D Hassu periaate, mutta vihaan juosta huonossa maastossa ja huonolla kelillä. Mutta nyt se "juoksuaika" on siis taas käynnissä. Ihanaa.

Kävin itseasiassa jo eilen ensimmäisellä lenkillä. Vedin ihan rennon intervallitreenin (3min kävelyä + 3min juoksua) 40min. Intervallia siksi, että saan kroppani paremmin tottumaan juoksuun siten. Polveni tulee herkästi liikarasituksesta kipeäksi, joten varsinkin juoksemisen aloittaminen on otettava rauhallisesti. Ajattelin jatkaa noita intervalleja vielä tämän viikon ja ehkä jo ensi viikolla siirtyä kokonaan juoksuun. :)

Viime keväänä/kesänä pääsin juoksemisessa vihdoin sille tasolle, että pitkätkin matkat onnistuivat. Taisin parhaimmillani juosta 13km yhteen putkeen. Yrtitän päästä tälle pitkänmatkan tasolle taas tänä vuonna. Lisäksi olen miettinyt nostaa myös juoksemisen tehoa, eli lisätä hieman vauhtia. Katsotaan miten homma lähtee etenemään. Kuitenkin vedän mahdollisimman rentoja lenkkejä nyt 2-3 viikkoa, että kroppa tottuu.

Jeps. Eilen tuli taas hairahdettua terveellisestä ruokavaliosta, mutta olenkin päättänyt, etten salli enää kroppani mennä säästöliekille, vaan pidän jatkossakin kerran viikossa herkkupäivän, joka aktivoi taas kropan aineenvaihdunnan ja saa rasvanpolton taas liikkeelle. Eilinen oli sitten sellainen, että päivällä söin terveellisesti ja illalla menimme poikakaverin kanssa leffaan katsomaan 3D Titaanien Taistelua ja sen jälkeen kävimme syömässä. Poikaystävä otti burger-aterian ja minä otin kanatoastin. Kuitenkin puolitimme omat annoksemme, joten kummatkin sai puolikkaan kanatoastin ja puolikkaan hampparin. Lisäksi oli ranskalaisia ja valkosipulidippiä. Eikä pidä unohtaa leffassa syötyjä popcorneja. Sellainen setti siis. Hehheh.

Eiliset syödyt
Aamupala: 2x ruisleipä (creme bonjour valkosipulituorejuusto, kinkkuleikkele), bran flakes + rasvaton maito
Lounas: fetasalaatti, ruisleipä (päällä samat)
Iltaherkku: popcornia (paljon) + pepsi max
Iltaruoka: puolikas hampurilainen, puolikas kanatoast, ranskalaisia
_______________________
yht. 2000kcal

peruskulutus 2000kcal + liikunnat (intervallilenkki + reippailut) 600kcal = 2600kcal

2000-2600= -600kcal vajetta

Jotain vajetta sentään. Ihan hyvä juttu. :)

Mutta nyt töihin hips hops.

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Fiiliksiä ja eilistä päivitystä

Heipsansaa taas kaikille. :) Hyvää sunnuntaiaamua, niillekin jota krapula vaivaa. Itselläni ei ole krapulaa tiedossakaan, sillä vietimme poikaystäväni kanssa mukavan leffaillan eilen. Nukahdin tosin ennenkuin elokuva edes loppui, mutta jotenkin oman rakkaan kainaloon on vaan niin helppo nukahtaa. Ihanan rento ilta.

Eilinen meni muutenkin ihan mukavasti töissä ja teatteriharjoituksissa. Niin, en ole varmaan kertonutkaan täällä, että koska oma työpaikkani on kiinni kesäisin kesä-heinäkuun, niin kesäksi pitää aina keksiä jotain muuta. Siispä lähdin mukaan paikallisen pikkuteatterin kesäteatteriproduktioon. :) Siispä kesäkuussa harjoitellaan ja heinäkuussa alkaa esitykset. Kivaa! Voin kirjoitella sitten harjoitusten etenemisestä jos jotakuta kiinnostaa teatterihommat.

Olen nyt yrittänyt pitää syömiset ja vajeet kutakuinkin kunnossa, koska toiveenani olisi, että saisin parissa viikossa lomaturvotuksen sulamaan pois. En tosiaan ole vaa´alla vielä tohtinut käydä, mutta ajattelin vielä ensi viikon mennä kevyellä linjalla ja sitten vaa´alle. Saa nähdä mitä se sitten näyttääkään.

Siispä eiliset syödyt.
Aamupala: 2x ruisleipä (päällä creme bonjour - valkosipulilevitettä, kinkkuleikkele), bran flakes + rasvaton maito
Välipala: katkarapu-lohi-ruisleipä (päällä myös juustosiivu, tomaattia sekä levitettä ja salaattia)
Välipala: omena, klementiini, konvehti
Iltaruoka: kanafetasalaattia, pari pantteri-karkkia ja pari portugalilaista toffeekarkkia
__________________________
yht. 1200kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (reippailut) 300kcal = 2300kcal

1200-2300 = -1100kcal vajetta

Tosi bueno vaje. Se johtuu tuosta herkkusalaatista, joka on vielä kaiken lisäksi tosi kevyttä! :)

lauantai 10. huhtikuuta 2010

Aurinkoista huomenta kaikille!



Ihana aamu. Aurinko paistaa ja istuskelen uudessa kämpässäni, juon aamukahvia ja katson tv:tä. Ihana rankan viikon rentoutumishetki. :) Vaikka pitääkin pian lähteä töihin, niin ei se tätä aamufiilistä pilaa. Ihanaa. Tuntuu, että nyt vasta alan rentoutua rankan muuton jälkeen. Järjestelemistä on vielä jäljellä, mutta ne ehtii tehdä pikku hiljaa.

Olen miettinyt paljon tätä laihtumisprojektia. Olen jotenkin menettänyt nyt motivaationi liikkumiseen. Se tietysti johtuu siitä, etten ole pariin viikkoon nyt ehtinyt oikeastaan tekemään mitään muuta kuin hyötyliikuntaa. Pitäisi vaan nyt jaksaa repäistä itsensä lenkkipolulle, niin sitten motivaatiokin palaa. Mitä pidempi aika rankasta treenistä on, sitä vaikeampi on taas aloittaa treenaaminen. Ehkäpä kerkeän jo huomenna lenkille. Jos keksitte minulle jotain motivoimiskannustuksia, niin luen niitä mielelläni. :)

Eilen lähdettiin poikaystäväni kanssa "parille", joten muutama tuli juotua. Olimme kuitenkin jo kahdelta kotona, eikä tarkoitus ollut pidempään ollakkaan. Pikkuinen viikonlopetus kapakkahengailu. :)

Huhhuh. Joo. Kai tässä nyt sitten täytyy lähteä töihin. Pitkä päivä taas, mutta huomenna voi löhöillä melkein koko päivän.

Eiliset syödyt
Aamupala: bran flakes
Päiväruoka: kasviksia, nuudelia (1 pkt), kanaa
Välipala: marjapuuroa
Iltapala: panttereita
Juomat: 2 lasia valkoviiniä, 2 kuivaa siideriä, 1 kasipallo
_______________________________
yht. 1500kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (reippailut) 400kcal = 2400kcal

2400-1500= -900kcal vajetta

Mukava vaje, vaikka alkoholia tulikin juotua muutama annos.

perjantai 9. huhtikuuta 2010

Heips

Kiitos ihanista kommenteista tyttöset edelliseen postaukseen. Välillä tuntuu vaan, että kirjoittelen tätä ihan itselleni, mutta ihanaa että joku tätä kuitenkin lukee ja kaipailee. :)

Eilinen meni taas muuttojärjestelyissä. Kaikki tavarat on nyt entisestä kodista tyhjennetty ja uusi kämppäkin on jo suht koht kunnossa. Vielä on kuitenkin järjestelyä jäljellä. Tavarat etsivät paikkaansa vielä varmaan pitkään. Kaksi jätesäkillistä kulahtaneita puhkikulutettuja vaatteita tuli heitettyä pois, jotta kaikki käytettävät vaatteet mahtuisivat noihin kahteen kaappiin. Tässä uudessa kämpässä on paljon vähemmän kaappitilaa kuin vanhassa. Vanhassa oli vaatekaappi. Noh. Mutta toisaalta vaatekaappiin on helppo kerätä turhia rääsyjä ja muuta tavaraa. Tämä uusi kämppä (ja sen pieni säilytystila) pitää huolen, ettei turhaa tule hankittua. :)

Toisaalta nyt siirsin entisen kenkähyllyni kylpyhuoneeseen, joten kaikki ylimääräinen krääsä mahtuu sinne. Korut, dödöt, hajuvedet, lämpörullat sun muut mahtuvat nyt kylpyhuoneeseen hyvin. Vanhassa kämpässä ne veivät tilaa olohuonehyllystöstäni.

No joo. Se siitä kämppäanalyysista. :D

Loman jälkeen on vaikeaa palata rutiineihin. JA RUOKAVALIOON. Kestitsin muuttoauttajia sipseillä, chilipähkinöillä sekä karkeilla ja nyt nuo ylijäämäherkut vainoavat minua. Eilenkin napostelin iltaruuaksi loput sipsit ja karkkia. Tosi fiksua. Hmph. No sitten kun ne loppuu, niin en takuulla osta enää mitään herkkuja! :D

Muuten eiliset syödyt oli suht fiksut. :)

Ehkä kun saan nyt hoidettua tämän muuton pois alta ja arki alkaa kunnolla, niin ruokavaliokin palautuu taas normaaliksi. Toivotaan niin.

Eli eiliset syödyt
Aamupala: pääsiäislimppuviipale (päällä tuorejuustoa ja kinkkuleikkele), bran flakes + rasvaton maito (250kcal)
Päiväruoka: kasviksia, kanaa ja 1pkt nuudelia (pirkka) (300kcal)
Välipala: pähkinöitä, puolikas sämpylä (päällä oivariinia, kinkkuleikkele, juustosiivu) (250kcal)
Iltapala: sipsejä, chilipähkinöitä, panttereita (600kcal)
_______________________________
yht. 1400kcal

Peruskulutus 2000kcal + liikunnat (reippailua, siivousta vanhassa kämpässä) 300kcal = 2300kcal

1400-2300= -900kcal

Ihme kyllä sain aikaiseksi vajetta vaikka ilta meni ihan herkutteluksi.. :)

torstai 8. huhtikuuta 2010

Uuh mikä loma!



Heipä hei kaikille!
Pyydän nöyrimmästi anteeksi laiskuuttani, mutta tosiaan tullessamme sunnuntaina Portugalista, olikin seuraavana urakkana muutto heti perään. Eli olen nyt tässä kolmisen päivää käyttänyt kaiken hereilläoloaikani siihen, että saan uuden kämpän mahdollisimman nopeasti kuntoon. :)

Mutta Portugali oli IHANA! Makasimme melkein koko viikon poikaystäväni kanssa altaalla ja aurinko paistoi ihan tarpeeksi. Yhtenä päivänä oli pilvistä, joten kävimme silloin shoppailemassa ja pyörimässä Albufeiran ympäristössä. Aurinko tosiaan porotti todella kuumasti kevätsäteitään, joten hieno rusketuskin tuli viikon aikana saatua. :) Eipähän tarvi aloittaa täällä Suomessa auringonottoa ihan tyhjästä. Onneksi muistettiin läträtä aurinkorasvan kanssa, koska aurinko oli todella polttava!

Ja laihduttamisen kannalta viikko meni nyt miten meni. Toisaalta emme syöneet kuin ehkä kolme kertaa päivässä: aamupalan, välipalan ja illalla ravintolassa. Mutta toisaalta se ruoka mitä söimme ei välttämättä kyllä ollut terveellisimmästä päästä. :D Vaaleaa leipää, viiniä, olutta, kastikkeita yms. En edes halua täällä niitä tämän enempää eritellä. Loma on loma ja syötyä tuli HYVIN. Nam.

En ole tohtinut vielä mennä vaa´allekaan. Ajattelin nyt tasata pari viikkoa nesteet pois ja sulatella herkkuja ennen vaa´alle astumista. En tosiaankaan halua tietää kuinka paljon loma vaikutti projektiin! Toivottavasti ei nyt ihan hirveästi ole..

Noh mutta ilmoittelin nyt vaan, että hengissä ollaan ja loma oli upea. Nyt töihin ja illalla sitten lisää kirjoittelua.