keskiviikko 26. toukokuuta 2010

Viimeinen virallinen työpäivä ja sit kesäteatterijuttuja! :)



Aah. Tänään oli viimeinen virallinen työpäivä. Perjantaina on vielä palaveri, mutta se nyt ei kestä kuin tunnin. Tästä edespäin saan kolme viikkoa nauttia kesästä ja kesäteatterimeiningistä. Huomenna alkaa jo teatteriharjoitukset, joten ei tässä nyt laiskistumaan pääse. Jeii! :)

Ainoa tumma pilvi on se, että mulla on ollut hieman flunssainen olo. Nenä vuotaa tai sitten se on tukossa ja välillä palelee tai sitten on kauhee hiki. Selkeitä flunssan oireita. Toivon vaan, että ne eivät nyt pahene ja että pääsen treenailemaan teatterihommia alusta asti täysillä. POIS PAHA FLUNSSA! HUSHUS!

Tänään kokeilin Mimin reseptiä karppileivistä. Olen pitkään halunnut jo kokeilla vhh-leipäreseptejä, mutta tänään uskaltauduin. Kiitos Mimille! Omat karppileipäni eivät vaan kohonneet kuten olisin toivonut. Niistä tuli "rieskamaisia" lituskoja, mutta maku on TAIVAALLINEN. Siis todellakin alan käyttämään näitä normileivän sijasta. Naminami. :) Hiilaria per leipä on siis ainoastaan 2,2g ja rasvaa 12,2g ja protskua 14,6g. Eli todella hyvät lukemat leiväksi.

Tänään syömiset meni mukavasti. Kaloreita kertyi enemmän kuin eilen, mutta syödyn ruuan laatu oli kohdallaan. Hiilareita 70g. Rasvoja 72g. Protskua 104g. Jos pystyn pitämään tällaiset arvot jatkossakin, niin kyllä pitäisi painon tippua. :)

Tänään syödyt:
bran flakes + rasvaton maito
omena
profeel-jogurtti
tonnikalafetasalaatti
maksamakkararuisleipä
muna
5 kpl kanahornettia
karppileipä (päällä oivariini + juustosiivu + keittokinkkusiivu)
____________________
yht. 1350kcal

peruskulutus 1900 + liikunnat (juoksulenkki + pyöräilyä) 400 = 2300kcal

1350-2300 = -950kcal vajetta

Kuvan linkki:

2 kommenttia:

  1. Hauska kuulla, että pidit leivistä.
    Pikaista paranemista!

    VastaaPoista
  2. Hei! Mistä tuon mimin reseptin oikein löytäis. Tässähän innostuu itsekin. :D

    VastaaPoista