maanantai 3. toukokuuta 2010

VHH päivä lopuillaan..



Okkei. Eli tänään olen noudattanut tiukasti vähähiilarista ruokavaliota kuten lupasinkin. Viikon päästä on oltava timmissä kunnossa, joka tarkoittaa nesteiden ja turvotuksen minimoimista tällä viikolla. Kieltämättä voisin kyllä tulla toimeen vähemmälläkin hiilarilla, mutta tämä on nyt paras mihin äkkiseltään pystyn. Alle 90g hiilaria on ihan jees. Mutta katsotaan miten käy huomenna. :)

En käynyt tänään lenkillä, sillä oli taas turhan kiire päivä. Tosin pyöräilin yhteensä tunnin verran kaupungilla reipasta vauhtia, joten ehkä sekin hieman jotain kulutti. Ainakin ylämäet tuntui reisissä ihan mukavasti. Huomenna ajattelin mennä heti aamusta lenkille klo 8 ja venyttelyt ja lihaskunnot päälle. Lisäksi huomenna on myös tanssitunti. Sporttipäivä siis edessä. :)

En malttaisi enää odottaa, että pääsen tavoitepainooni 63kg. Olen varmasti sitten jo tosi hoikassa kunnossa, koska nytkin jo tuntuu, että olen jo tyytyväinen peilikuvaani. :) Mutta en tosiaankaan ole jättämässä projektia kesken. Tulokset vain motivoivat tavoittelemaan sitä maagista lukua 63. Tosin voi olla kuitenkin, että pyrin vielä pudottamaan pari kiloa enemmän tuosta, niin sitten väliaikaiset painonheilahtelut ei tunnu niin pahalta. Haluaisin kuitenkin pitää yllä tavoitepainoani siten, ettei yksi pizza tai ravintolailta tule sitä painoa radikaalisti heittelehtimään. Mutta sen näkee sitten. Viimeinen takaraja projektin päättymiselle ja tulosten "julkistamiselle" on kuitenkin Juhannus. Silloin aion nimittäin viettää yötöntä yötä isolla porukalla hyvien ystävieni kanssa ja toivottavasti silloin saa otettua hieman aurinkoakin. Bikineissä tietenkin. ;) Millaisia painotavoite-unelmia teillä on? Minulla on tuo juhannus ja siihen liittyvät minihameet ja pikkutopit. :)

Nyt vielä tämän päivän syödyt ja sitten tutimaan.

Ehrmann-rahkatölkki
2x ananaspurkki
1 muna
1 tonnikalapurkki (tomaattikastikkeessa)
3 siivua meetwurstia
2 tummaa suklaapalaa
2 kanafilettä (maustamaton)
2 rkl salsaa
200g raejuustoa
_______________
yht. 1100kcal

Peruskulutus 1900kcal + liikunnat (pyöräily + reippailu) 300kcal = 2200kcal

1100-2200= -1100kcal vajetta

Päätin nyt ottaa huomioon ensimmäistä kertaa laihtumiseni peruskulutuksessa, joten vähensin 100kcal siitä pois. En ole varman realistisesta luvusta, koska edelleen vaakani toitottaa, että peruskulutukseni on yli 2000kcal. Mutta mennään nyt tuolla 1900kcal tästä eteenpäin.




Kuvien linkit
Linkki
Linkki

1 kommentti:

  1. Heips! Täällä on myös menossa vhh tällä viikolla, koska hääpuku odottaa sovitusta. Eilisaamuun verrattuna lähtenyt kilo painoa pois, eli turvotuksille kyytiä!!

    VastaaPoista